On ihan OK myydä!

November 17, 2019

Olen vuosien varrella kohdannut tuhansia yrittäjiä. Olen tavannut isoja yrityksiä, pieniä yrityksiä, yksinyrittäjiä, microyrittäjiä sekä laidasta laitaan erilaisia toimialoja, palveluita ja tuotteita.

 

Olen kuullut palveluista, joista en olisi ikinä keksinyt voivan tehdä elinkeinoa itselleen ja olen vierestä todistanut uusien liiketoimintojen syntyä. Olen nähnyt kauppojen syntyvän ja verkostojen laajenevan.

 

Nyt haluan ottaa kantaa erääseen kaikkia yrittäjiä puhuttavaan asiaan nimeltä Myynti.

 

Järjestämillämme Businesstreffeillä on kyse verkostojen laajentamisesta. Yrittäjä tarvitsee verkostoja. Ilman niitä ei selviä. Ei voi selvitä. Ei ole olemassa yritystä, jolla ei olisi verkostoa. Jokainen asiakas, alihankkija, yhteistyökumppani tai sparraaja ovat osa verkostoa.

 

Mutta kaikkein eniten yritys tarvitsee myyntiä.

 

Ilman myyntiä ei ole mitään. Ei synny liikevaihtoa, ei voi nostaa palkkaa. Niin yksinkertaista se on. Siksi myyminen on OK. Myyminen on sallittua. Myyminen on kaikille yrittäjille tarpeen ja jos kuka, niin toinen yrittäjä sen ymmärtää. Joten muistattehan kaikki Businesstreffeillä käyneet ja sinne tulevat yrittäjät – myykää, sillä myydä saa!

 

Toki verkostoituminen on paljon muutakin kuin myyntiä ja verkostoitumisen tavoitteita on monia. Tämä kirjoitus käsittelee vain myyntiä, koska haluan rohkaista yrittäjiä vieläkin enemmän sen äärelle. Nyt juuri en ota kantaa muihin verkostoitumisen tavoitteisiin tai keinoihin. Facebook-sivuiltamme voi seurata yrittäjien omia mielipiteitä verkostoitumisen tavoitteista.

 

 

Kuitenkin verkostoituessa myyntiä tehdessä on syytä muistaa olla hienovarainen. Liika tyrkyttäminen jättää huonon kuvan sekä yrityksestä että tuotteesta. Kenenkään ei ole pakko tehdä ostopäätöstä siltä istumalta vaan on hyvä antaa ostopäätöksen syntymiselle aikaa ja luottaa siihen, että tuote ja yritys jäi ensiesittelyn jälkeen asiakkaan muistiin. Tärkeää on kuunnella ja luoda yhteyttä. Sitä kautta yritys jää mieleen ja kauppa voi syntyä myöhemmin.

 

Kannustan myös treffeillä kävijöitä sanomaan ihan rehellisesti, että etsii asiakkaita. Sillä tuotteita ja palveluita voi treffikumppanin lisäksi myydä myös hänen verkostolleen. Pääasia, että sisäistää ajatuksen, että on ihan OK myydä.

 

Businesstreffeillä vuonna 2019 käyneistä yrityksestä 61% sai usean tai muutaman uuden asiakkaan.

 

Lisäksi 82% sai usean tai muutaman uuden kumppanin. 

 

Otetaanko tulevan vuoden tavoitteeksi, että ihan jokainen treffikävijä saisi vähintään yhden uuden asiakkaan Businesstreffien kautta? 😊

 

Yrittäjyyden ja myymisen puolesta:

 

Anneli Komi

BusinessMaker – yrittäjää ymmärtäen

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Featured Posts

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Recent Posts

November 17, 2019

September 10, 2019

Please reload

Archive
Please reload

Search By Tags