Verkosto on yrittäjän voimavara




Yrittäjälle verkostot ovat aina olleet elinehto. Ilman verkostoja yrittäjä ei pärjää. Verkostoiksi katsotaan niin alihankkijat, asiakkaat kuin sidosryhmätkin.


Verkosto on kuin vakuutus

Nyt poikkeusaikana verkostojen merkityksellisyys ja tärkeys korostuvat entisestään. Epävarmassa ja alati muuttuvassa ympäristössä tarvitaan joustavuutta, kykyä mukautua ja kykyä reagoida nopeasti. Sen yrittäjälle takaa verkosto. Toimiva verkosto on vähän niinkuin vakuutus. Sen olemassaolon tai puutteen huomaa kunnolla vasta huonoina aikoina.


Pidä verkostosta huolta

Verkoston avulla yrittäjä voi esimerkiksi laajentaa toimintaansa ja tarjontaansa. Keksiä uusia tuotekokonaisuuksia, yhdistää voimavaroja, osaamista ja resursseja.


Koronan iskiessä BusinessMaker koki myllerryksen. Tilauskanta hävisi yhdessä hetkessä tyystin. Kaikki tapahtumat peruutettiin tai siirrettiin. Tuli epätoivoinen olo. Millä tästä selvitään? Mitä me voimme keksiä? Apu löytyi verkostoista. Kun olimme selvinneet alkujärkytyksestä ja shokista aloimme miettiä selviytymisstrategiaa. Verkostoistamme löytyi konsultteja, yritysneuvojia, yrittäjäkollegoita ja monta eri alan ammattilaista.


Lopulta suunnitelman hahmotuttua ja toimenpiteiden selvittyä myös tekijä löytyi verkostoista. Verkoston avulla saimme kehitettyä uuden tuotteen ja pidettyä yritystoimintamme pystyssä. Tämä kaikki tehtiin kuukaudessa. Se oli mahdollista koska verkostomme oli niin laaja ja olimme pitäneet verkostosta huolta.


Verkostoa ei ole koskaan liikaa

Kannustan kaikkia aloittavia yrittäjiä, jo olemassa olevia yrittäjiä ja yrittäjyyttä miettiviä panostamaan verkoston kasvattamiseen. Yrittäjä ei pärjää ilman verkostoa eikä verkostoa ole koskaan liikaa.


Erittäin hyvä keino lisätä verkostoa nopeasti ja tehokkaasti on BusinessMakerin yritystreffit. Katso tulevat treffit ja rekisteröidy mukaan: https://www.business-maker.fi/tapahtumaanosallistuja


Anneli Komi