Kohtaamisen salaisuus




Me yrittäjät olemme 24/7 yrittäjiä. Emme poista yrittäjyyden titteliä poistuessamme työpaikalta tai työn äärestä. Emme pudota yrittäjyyden viittaa harteiltamme viettäessämme aikaa perheen tai ystävien kesken. Toisinaan emme tee niin edes nukkuessamme.


Me olemme yrittäjiä koko ajan ja siitä syystä meidän myös pitäisi muistaa arvostaa kohtaamisia.

Muistutan itseäni usein siitä, että näkisin kohtaamisen arvon ja opettelisin tunnistamaan (mieluiten myös ennakoimaan) kohtaamisitilanteet yrittäjämäisesti -yrittäjälasit päässä. Yritän muistaa, että yrittäjälle tarjoutuu kohtaamistilanteita elävässä elämässä mitä erilaisimmissa paikoissa.


Olen esimerkiksi kohdannut lapseni harrastusten parissa henkilön, joka osoittautui asiakkaaksi. Vastikään kohtasin ravintolassa henkilön, joka etsi match-making tapahtumatuottajaa.


Kerran asiakkaani oli poistumassa työelämästä eikä olisi enää halunnut ”vaivata” minua lounaalla kanssaan koska ei voisi enää jatkossa olla asiakkaanamme. Minä sain kuitenkin hänet taivuteltua lounaalle ja yhtäkkiä löysimmekin hänen verkostostaan minulle vaikka millä mitalla sopivia kontakteja. Samoin minun verkostosta löytyi hänelle hyödyllisiä kontakteja.


Kerran istuin junassa erään herrasmiehen vieressä ja aloimme keskustella. Keskustelu päättyi yhteystietojen vaihtoon ja jälkikäteen yhteistyöhön.


Maailmaa kannattaa katsoa kohtaamisten kautta. Ja jokaista kohtaamista kannattaa arvostaa.

Minulle kohtaamiset ovat elinehto ja ne ovat helppoja koska rakastan olla ihmisten kanssa. Viihdyn ihmisten parissa ja olen utelias, haluan tutustua erilaisiin ihmisiin. Ymmärrän, että kaikille ei näin ole. Hyvä ystäväni esimerkiksi katsoo kauhulla tapahtumaa, jossa esiinnyn 100 ihmiselle. Hän sanoo, että se olisi hänelle painajainen jos joutuisi puhumaan niin monelle.


Yksi ihminen kantaa mukanaan verkostojen laumaa.

Jos miettii, kuinka paljon yhdellä ihmisellä onkaan verkostoa ympärillään ja pyrkii yhden ihmisen kautta vaikuttamaan myös muihin, mahdollisuudet löytää uusia kontakteja on sadoissa.

Nimittäin yksi ihminen voi kantaa mukanaan jopa satoja kontakteja: sukulaiset, ystävät, lähiperhe, puolison perhe, harrastusten kautta tuntemat henkilöt, lasten kavereiden kautta tuntemat henkilöt, naapurit, yrittäjäystävät, työyhteistö – ja nämä kaikki ovat (yleensä) aikuisia työssäkäyviä henkilöitä jossain roolissa jossain organisaatiossa.


On tutkittu, että meillä ihmisillä on luontaisesti tarve edistää toisen ihmisen hyvinvointia. Kun kohtaamisessa saa luotua yhteyden toiseen, syntyy aito halu auttaa.


Kohtaamiset eivät ole vain extroverteille höpöttelijöille.

Yritystreffeillä kohtaamisten potentiaali on maksimoitu. Siksi olen niin täpinöissäni tästä meidän konseptista! Siellä voi kohdata kymmenittäin uusia kontakteja vain muutaman tunnin aikana vaikka ei muutoin olisikaan kaikille jutustelevaa tyyppiä. Se toimii nimittäin erinomaisesti introverteille. Itse asiassa se on alunperin suunniteltu juuri heille.


Kohtaamisen salaisuus piilee siinä, että arvostaa kutakin kohtaamista. Näkee sen tarjoaman potentiaalin ja panostaa yhteyden syntymiseen. Kohtaamiset eivät ole pelkästään extroverteille höpöttäjille. Jos et usko, kannattaa kokeilla meidän treffitapahtumia!


T. Anneli / BusinessMaker

- kohtaamisen asiantuntija-